Lähdimme ystäväni Markon kanssa Ruotsin tuntureille vaeltamaan kuudeksi päiväksi. Tarkoitus oli startata Nikkaluoktasta, poiketa Kebnekaisen huipulla ja jatkaa sitten Abiskoon. Reitti ja ajankohta oli lyöty lukkoon jo keväällä, sovittaen se yhteen kahden eri perheen muihin kesälomakuvioihin. Pari viikkoa ennen lähtöä tutkimme useita kertoja päivässä Kiirunan ja Abiskon sääennusteita. Mitä lähemmäksi ajankohta tuli, sitä huonommaksi keli muuttui. Heinäkuun 1. viikolla, koko retken ajaksi ennustettiin pelkkää vesisadetta ja parille päivälle kolmea pisaraa, jopa 8mm vettä tunnissa. Harmittelimme tätä tietty, mutta ajankohtaa ei voinut muuttaa, eikä missään muuallakaan Suomen tai Ruotsin Lapissa ollut ennusteen mukaan parempaa tarjolla.
Lähdimme Hämeenlinnasta kohti pohjoista klo 7 aikaan maanantaina 6.7. Matkalla kävimme vielä sääennusteita läpi, josko retki kannattaisikin kulkea Abiskosta aloittaen. Päätimme lopulta kuitenkin lähteä liikkeelle nimenomaan Nikkaluoktasta, alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Saavuimme Nikkaluoktaan noin puoli kymmenen aikaan illalla ja vaihdamme vaellusvarusteet päälle.
1. etappi Nikkaluokta - Kebnekaise tunturiasema, ma-ti välinen yö
Lähdemme liikkeelle siis maanantaina klo 22 aikaan, reippain mielin. Molempien reput painavat hiukan yli 20kg, kun vettä on rakoissa (vesisäiliöt repuissa) täydet kolme litraa.
Tämä etappihan ei mitään kovin kummoista sisältöä tarjoile, lähinnä taustalla häämöttävät vuoret kannustavat vaeltajaa laittamaan tossua toisen eteen.
Katsomme säätiedotusta, mikä näyttää että nyt tiistaina olisi kirkasta noin klo 18 asti. Päätämme tämän myötä nukkua vain kolme tuntia ja lähteä sitten huiputtamaan Kebnekaisea. Lähtö siis klo 9 aikaan aamusta ja reippaalla jalalla meidän pitäisi ehtiä ennen sadetta pois takaisin "turvalliselle alueelle". Ei kun unta palloon, ensimmäinen n 20km kävelyä takana.
Kebnekaise, tiistai
Markon puhelin herättää meidät klo 8, kolmen erilailla nukutun tunnin jälkeen. Marko nukkui kokoajan hyvin, toisen maailmansodan aikainen potkurikone käynnistyi sujuvasti heti 30s sen jälkeen, kun lentolupa oli myönnetty. Allekirjoittanut heräili 3-4 kertaa unen aikana, mikä on täysin normaalia ensimmäisenä telttayönä. Toivottavasti seuraavat yöt sujuvat jo paremmin, yleensä sujuvat.
Pikainen aamupala, teltan purku ja varusteet kasaan. Lähtö liikkeelle klo 11 aikaan, eli ei niin kauhean nopeasti. Tehokas siirtyminen tunturiasemalle.
Viemme reput sisälle ja osa varusteista kuivumaan. Lounasaika lähestyy ja jäämme odottamaan ravintolan aukeamista. Kannattaa syödä hyvin, että jaksetaan nousta huipulle. Ruokailu ja sitten päivärepun kanssa liikkeelle. Vettä mukana pari litraa, muutama rusinapakkaus ja suklaata. Sadevarusteet myös matkassa. Kello on noin kaksi iltapäivällä kun lähdemme kohti huippua. Allekirjoittaneella muistissa edellinen huiputusreissu kahden vuoden takaa. Tuolloin nousu laaksosta Vierrinvarren vierestä ja paluu takaisin otti 12kg repun kanssa 5 tuntia yhteensä. Nyt mennään kevyellä päivärepulla, joten vaikka lähtö on kauempaa, pitäisi onnistua melkein samaan aikaan.
Vettä alkaa sataa lähes heti lähdön jälkeen. Ei hyvä, tietää sitä että kivet ovat taas liukkaita. Jatkamme nousua ja huomaan, että lunta on merkittävästi enemmän kuin viimeksi. Alla kuva ensimmäisestä noususta, missä 2013 Juhannuksena virtasi joki lähes kokonaan ilman lunta. Nyt jokea ei näy ollenkaan.
Vettä sataa kokoajan enemmän ja meitä väsyttää. Nousu on raskasta vähäisen yöunen takia, sekä molempien jalat ovat yön 20km taipaleesta väsyneet ja vielä myös tottumattomat jatkuvaan rasitukseen. Pysähdymme arvioimaan huiputuksen mahdollisuutta, ja miettimään jatkammeko kuitenkin ainakin hetken vielä ylöspäin. Meitä vastaan tulee toinen kiipeilijä, ja päätämme kysellä häneltä olosuhteista ylempänä. Herra on Ruotsalainen joka puhuu hyvää suomea. Kuulemme, että ylhäällä sataa lunta, näkyvyys on pari metriä ja kivet erittäin liukkaita. Itse on lähtenyt liikkeelle 7 tuntia sitten, eikä suosittele meille nousun jatkamista. Olemme samaa mieltä ja käännymme takaisin. Hetken päästä meidän ryhmään liittyy vielä toinen Ruotsalainen, joka myös oli kääntynyt takaisin hiukan meitä ylempänä. Vettä sataa kokoajan enemmän ja koska emme taas jaksa vaihtaa sadevarusteita, kastumme aivan märiksi. Tunturiasemalla viemme vaatteet kuivaushuoneeseen ja menemme oluen ääreen suunnittelemaan jatkoa. Tutkimme karttaa, mietimme sääolosuhteita ja aikataulua. Päätämme jatkaa kohti Abiskoa ja siirtää Kebnekaisen huiputuksen toiseen kertaan. Pysymme siis alkuperäisessä suunnitelmassa.
2. etappi Kebnekaisen tunturiasema - Singi, tiistai-ilta
Jatkamme siis matkaa Sinnicohkan vuoren viertä, kohti pohjoiseen kääntyvää laaksoa. Leiriydymme hiukan ennen Singin tunturiasemaa. Meillä ei ole tarvetta leiriytyä palveluiden äärelle, koska mukanamme on varusteita siten, että pärjäämme omillamme mainiosti koko viikon. Ruokaa on kuudeksi päiväksi, hyvä teltta, patjat, makuupussit, varavaatteita, lääkkeet jne.
Matkalla ihmettelemme omituista kivimurskekenttää laaksossa. Hiekan ja kivien alla on lunta, emmekä muuta syytä keksi kun että jossain kohtaa voimakas lumivyöry on rikkonut kallioita ja kasannut hiekkaa laakson keskelle. Myöhemmin selvisi, että näin tosiaan on ollut.
Matka jatkuu ensimmäisen etapin tavoin, pääasiassa vesisateessa. Tuulee ja lämpötila on vain muutaman plusasteen, kun leiriydymme laaksoon, joen äärelle noin 12km päähän Kebnekaisen vuoristoasemalta.
Markolla jalat ovat tähän asti valitelleet ja myös edellisviikon flunssa on pitänyt vauhtia rauhallisena. Sovimme, että nukumme nyt juuri niin pitkään kun on tarvetta ja keskiviikkona kokeilemme, onko meidän järkevää tavoitella edelleen Abiskoa. Vai, onko tarpeen kääntyä takaisin, ottaa lyhyempiä päivämatkoja ja esim. yrittää uudelleen jossain kohtaa huiputtaa Kebnekaisea.
3. etappi Singi - Sälka, keskiviikko
Maisemat jatkuvat pitkälti eilisen näköisinä. Aakeeta laakeeta, välissä lumiosuuksia, ympärillä reilun kilometrin korkuisia vuoria.
Matkalla kohtaamme paljon sopuleita, pulleita, iloisia ja vauhdikkaita lyllertäjiä. Niitä on usein myös pitkospuiden alla ja välillä ne kurkkivat meitä ihmetellen, mikseivät saa olla täällä rauhassa. Yksi tapaus ärhenteli meille hetken, mutta kun emme lähteneet mukaan taistoon, poistui äristen omaan koloonsa. Sopuleista tuli matkalla meidän molempien suosikkeja.
Poikkeamme Singin tunturiasemalla syömässä lounaan. Palveluiden käytöstä veloitetaan noin 6 euroa, sisältäen keittolaitteiden käytön, vessan ja muut peruspalvelut. Meillä ei tähän tarvetta ole, mutta kokeillaan nyt sitten. Tapaamme täällä yhden suomalaisporukan, kaksi nuorta naista ja miestä. Ovat matkalla Sälkan tunturiasemalle. Heillä oli ollut tarkoitus mennä Abiskoon asti, mutta kuulemma teltta ei ole riittävän hyvä, ja joutuvat siksi yöpymään tuvissa.
Jatkamme heidän perässä kohti Sälkaa ja saavumme perille noin klo 21 aikoihin illalla. Emme jaksa lähteä saunomaan, eikä meillä ole tarvetta ostaa mitään kaupastakaan. Jätämme siksi telttamme hiukan kauemmaksi alueesta, jotta saamme olla omassa rauhassa ja välttää myös 2* 15 euron telttapaikkamaksun.
4. etappi Sälka - Tjäkta, torstai
Aamulla heräämme upeaan auringonpaisteeseen. Pääsemme kuivaamaan ensimmäistä kertaa kunnolla ulkona varusteita.
Lähdemme hakemaan vettä joesta ja päätämme samalla peseytyä taas kuumassa joessa.
Aurinko lämmittää oikeasti hyvin, ja allekirjoittanut käy parikin kertaa pesulla. Varmuuden vuoksi.
Pakkaamme tavarat ja kävelemme Sälkan tunturiaseman läpi pysähtymättä. Keli on hieno ja nyt on virtaa etenemiseen. Jatkamme matkaa kohti laakson perukkaa, missä meitä odottaa lumikenttä ja nousu Tjäktalle, 1150m korkeudelle.
Lounastauolla saamme kaveriksi kärpän, mikä kipittää pitkin kiviä ja koloja, Kurkistellen meitä väillä. Sain juuri ja juuri napattua kuvan tästä vilkkaasta veijarista.
Hetken päästä alkaa satamaan kunnolla vettä. Maasto muuttuu myös lumiseksi, ja joudumme kahlaamaan purojen yli, missä kengät hörppäävät mukavaa jäävettä sisäänsä. Alla kuva kun olemme nousseet jo puoleen väliin Tjäktalle.
Tjäktan päällä on tunturimökki, missä kuivattelemme kenkiä ja sukkia, sekä syömme lounasta. Aurinko paistaa taas ja maisemat ovat hienot. Alla kuva tulosuunnasta, puucee on ihan makealla paikalla.
Kuva menosuuntaan, tarjolla lisää lunta ja vuoristopurojen ylityksiä.
Matka jatkuu iloisissa merkeissä auringonpaisteessa. Alkuun yritettiin selvitä ilman kenkien uudelleen uittamista, mutta hetken kuluttua ei jaksanut enää asiasta välittää. Kengissä on vettä, sukat ovat märät ja varpaita paleltaa. Eikun eteenpäin, jotta päästään joskus pois ja voidaan vaihtaa taas kuivat sukat tilalle.
Kaikenkaikkiaan meillä on tosi hauskaa tällä heinäkuisella talvivaelluksella. Lumikenttäosuus on retkemme kohokohtia. Sitä jatkuu alkuiltaan asti, eli kun saavumme Sälkan tunturiaseman luokse. Poikkeamme asemalla ja juttelemme hetken "aseman emännän" kanssa. Lunta on kuulemma kolme kertaa enemmän kuin normaalisti, ja viimeksi 50 vuotta sitten on tilanne ollut tällainen. Niin, meistäkin tämä on tuntunut välillä erikoiselta.
Jatkamme Sälkan tunturiasemalta kuitenkin eteenpäin, koska emme halua seuraavaa päivää aloittaa lumikenttätouhulla ja kastella uudelleen kengät sekä sukat. Laitamme leirin upeassa ilta-auringossa muutaman kilometrin päähän ja valmistaudumme retkemme jälkimmäiseen puoliskoon. Vaikeammat osuudet, eli kivikot, nousut ja lumikentät on nyt ohitettu.
5. etappi Tjäkta - Abiskon luonnonpuisto, perjantai
Aamulla taas paistaa aurinko ja allekirjoittanut lähtee ekaa kertaa liikkeelle shortseissa. Maasto on selvästi edellispäiviä helpompaa ja kun kelikin on hyvä, etenemme reippaasti. Lähtökin tapahtui jo klo 10 aikaan, missä 1-1,5 tuntia parannusta aiempiin. Harley-Davidson mieskin on venynyt oranssiin t-paitaan näissä olosuhteissa.
Maisemat ovat hienoja edelleen ja nautiskelemme niistä parhaamme mukaan.
Lounastauolla molemmat keskittyvät täysin omaan tehtäväänsä.
Saavumme iltapäivästä Allesjauren tunturiasemalle, missä saa...olutta !
Tunturiaseman vieressä on Saamelaiskylä, mikä kuulemma on vielä tyhjä. Kesä on niin paljon myöhässä, että porot eivät ole vielä nousseet tuntureille, joten kylässä ei vielä ole mitään tekemistä. Mikäli syksy/talvi tulee taas aikaisin elokuussa, vaikeuttaa tämä tämän vuoden poroerottelua. Toivottavasti saavat asian kuntoon.
Reitin "virallinen" polku menisi Saamelaiskylän poikki, järven oikeaa reunaa, mutta nyt meidät opastetaan käyttämään järven toisella puolella menevää polkua, koska oikea reuna on kovin luminen ja Alisjärven ylitys toisessa reunassa vaikea, veden suuren määrän vuoksi. Ennen lähtöä eteenpäin juttelemme myös muiden Suomalaisten vaeltajien kanssa, sekä yhden reippaan Saksalaisen kanssa. Kerromme kokemuksiamme reitin toiselta puolelta, kuin suuria kokeneet eränkävijät. Tavallaan se on tottakin, koska tämä puolisko "Fjällräven Classicia" on selvästi helpompi kuin toinen. Osa vaeltajista on ihmeissään lumen määrästä, kun esittelemme heille tuoreita eilispäivän kuviamme. Osa on myös päättänyt kääntyä takaisin Abiskoon, eivätkä suostu muuttamaan suunnitelmiaan, vaikka kerromme matkan kyllä olevan tehtävissä, jos ei muuten niin suomalaisella sisulla ja huumorilla.
Jatkamme matkaa vesiylitysten ja selvästi aikaisempaa runsaammin muiden vaeltajien joukossa. Näin lähellä Abiskoa täällä on jo useita 1-2 päivän reissaajia pienempien reppujen kanssa liikkeellä.
Etenemme hyvää vauhtia kohti Abiskon luonnonpuistoa. Alisjärven rannalla on useita hienoja telttapaikkoja, mutta ne ovat jo kaikki varattuja. Ilta-aurinko värjää maisemaa jopa taiteellisesti.
Lopulta noin klo kymmenen aikaan illalla alamme väsymään. Matkaa on taitettu lähes 30km ja aikaakin kulunut jo puoli vuorokautta. Edessämme olevan Garddenjarvin vuoren ympärillä lentää pelastushelikopteri pillit soiden. Vuorenhuippu on paksun sumun peitossa, eikä ilmeisesti pelastustoimet onnistu. Helikopteri etsii käsittääksemme noin 20min jotakuta, mutta lentää sitten pois. Emme tiedä miten kiipeilijän/kiipeilijöiden kävi. Myöhemmin kuulemme, että tänä vuonna on tapahtunut poikkeuksellisen paljon vahinkoja vuoristossa.
Laitamme viimeisen maastoleiriteltan pystyyn taas aavistuksen kylmissä oloissa. Arvioisin, että lämpötila on hiukan ennen puoltayötä vain pari astetta plussan puolella.
Viimeinen etappi Abiskon luonnonpuisto, lauantai
Aamulla nousemme tavallista aikaisemmin ylös ja suoritamme myös selvästi reippaamman liikkeellelähdön. Tämä siksi, että meillä on vesi vähissä ja päätämme syödä aamupalan vasta tulevassa laaksossa, missä raikasta vuoristovettä on taas runsain mitoin tarjolla.
Maasto muuttuu taas selvästi. Abiskon luonnonpuistoon laskeudutaan vuoristoalueelta rehevään laaksoon, missä on mäntyjäkin.
Herkuttelemme maailman parhaalla vedellä ja täytämme sillä kaikki vesisäiliöt.
Nautimme lounaamme rauhassa metsän siimeksessä ja jatkamme iloisin mielin matkaa. Tohtori tässä taitaa tutkia karttaa epäuskoisena, "joko me näin lähellä aletaan olemaan maalia"...
Sivistyksen läheisyydestä kertoo myös keskelle luonnonpuistoa rakennettu junarata.
Mitä siis käytetään mönkijällä Abiskosta - Abiskojauren mökille tavaroiden kuljetukseen. Kauppias itse taisi ajaa meitä vastaan ja levitteli kuraa pitkin pitkospuita. No, vaihtoehdot kai on tämä tai helikopteri, mitä kauempana vuoristossa käytetään.
Muutaman tunnin kuluttua saavumme todella upealle Abiskojäkkan koskelle.
Ihmettelemme pitkään koskessa jyllääviä voimia.
Matka jatkuu läpi koivumetsikön ja koska kiirettä ei ole, pidämme vielä toisen lounastauon hienolla paikalla joen rannalla.
Lopulta saavumme Abiskoon noin klo 17 aikoihin iltapäivällä. Pyöreä 120km tuli käveltyä ma illasta - lauantai iltapäivään, eli hiukan vajaa viisi vuorokautta. Olemme tyytyväisiä suoritukseen ja tässä maaliin pääsy kuva, missä mukana kuvaajan koira. Heh.
Abisko ja paluumatka
Leiriydyimme Abiskon turistikeskuksen teltta-alueelle. Telttapaikka oli selvästi huonoin koko reissulla ja ainoa mistä piti maksaa. No, saimme sentään käydä saunassa ja suihkussa peseytymässä, mikä ei tuntunut ollenkaan huonolta. Teltalla teimme iltapalaksi keitettyjä kananmunia ja paistoimme pekonia, poppamies Hilakarin johdolla.
Seuraavana aamuna allekirjoittanut heräsi noin klo 5, kun vieressä olevalla maantiellä reippaat kaivurimiehet päättivät aloittaa tienparannustalkoot kukonlaulun aikaan. No, ei muuta kuin turistiasemalle pesulle, kahvia respasta ja aamulenkille. Crocksit jalassa hilpaisin vieressä olevalle vuorelle, eli Njullan rinnettä ylös katsomaan vesiputousta. Ilman 20kg reppua kävely vaihtuu juoksuksi, ja painallan mäkeä ylös kuin hirvi. Uskomattoman kevyttä puuhaa. Älyän kuitenkin rauhoitella vauhtia ja juon vettä aina kun puro on sopivasti kohdalla. Ylhäältä on hienot maisemat Abiskon laaksoon.
Istuskelen rauhassa maisemia katsellen ja juon välillä vettä joesta. On hienoa istua itsekseen siellä ja olla yksin luonnon keskellä. Nautin yksinolosta luonnossa, mutta on meillä ollut Markonkin kanssa upea reissu. Paljon huumoria ollut matkassa ja toki pitkällä reissulla toisen mukana olo tuo myös turvaa kaiken varalle. Voi olla, että jossain kohtaa kuitenkin tulen näihin maisemiin myös itsekseni vaeltamaan. Aika näyttää.
Palaan alas vuorelta ja teen vielä pienen metsälenkin osaksi kävellen ja osaksi juosten. Tapaan tunturihaukan, joka kiertelee yläpuolellani vain n 15-20m korkeudella. Komea otus.
Teltalle palaan n 30min ennen bussinlähtöä Kiirunaan. Puramme teltan ja pakkaamme pikaisesti tavarat, sekä ostamme kaupasta evästä.
Siirtyminen bussilla Kiirunaan kestää reilun tunnin.
Kiirunassa syömme pizzaa ja asetumme bussiasemalle odottamaan kuljetusta Nikkaluoktaan.
Bussi lähtee ajallaan ja pöristelee Nikkaluoktaan noin tunnin. Hörppäämme paikalla vielä kahvit ja katselemme kun uudet reippaat lähtevät kohti Kebnekaisen tunturiasemaa. Aurinko paistaa ja olo on leppoisa. Kysyn Markolta, josko käytäisiin vielä huiputtamassa Kebnekaisea uudelleen. Ajatus ei saa nyt kannatusta, enkä niin ajatellutkaan. Tämä reissu oli oikein hyvä näin. Nähtiin paljon, koettiin hienoja hetkiä ja naurettiin myös usein omille puuhillemme. Kaksi pöljää vauhdissa. Mitään isompaa vahinkoa ei sattunut, varusteet toimivat hyvin ja pysyttiin alkuperäisessä aikataulussa. Sekin on hyvä, niin pysyy kotiväki tyytyväisenä ja pääsee uudelleenkin reissuun. "Classicista" jäi hyvä maku suuhun, varsinkin näin heinäkuussa, eli lähes talviaikaan tehtynä se on hieno kokemus. Se normaali elokuun reissu onkin sitten ihan lällyä... 😉
Tästä jatketaan muilla puuhilla, ja tänne tullaan taas joskus uudestaan.
Over and out.
