Sarek vaellus 1. - 4.9.

Sarekin kansallispuisto, osa Euroopan suurinta luonnonpuistoaluetta.

Syyskuun 1. päivä alkaen teimme yhdessä poikani Mikun kanssa kolmen päivän ja kolmen yön vaelluksen Sarekin kansallispuistoon. Alunperin meidän piti tulla tänne viikoksi, mutta matkaan tuli niitä kuuluisia "muuttujia", ja käytettävissä oleva aika sitten lyheni. Mutta parempi tämäkin, kuin että olisi kokonaan jäänyt käymättä.

Torstai 1.9.

Aloitimme retkemme Kvikkjokin tunturiasemalta, mihin olimme siis tulleet autolla Torniosta. Matkaa aika tarkalleen 400km ja kesto noin 4,5 tuntia. Pääasiassa hyväkuntoisia ruotsalaisia teitä.

Lähdimme joen vartta ylöspäin, katsoen josko siitä pääsisi jossain kohtaa turvallisesti yli.

Miku tässä varmaan katselee, löytyisikö uusia Pokemoneja kerättäväksi.

Sopivaa ylityspaikkaa ei kuitenkaan löytynyt, ja ilta alkoi lähestymään, joten päätimme laittaa leirin metsään pari sataa metriä joesta ylöspäin. Joen vierus kun oli aika ryteikköä tässä kohtaa. Istuimme hetken nuotion ääressä ja sitten sateen myötä siirryimme telttaan nukkumaan.

Perjantai 2.9.

Aamulla aurinko paistoi taas hienosti ja otimme suunnan kohti Pårte vuorta. Ensin metsän läpi ja sitten Kungsledeniä sekä valmista polkua pitkin kulkien. Sarek tarjoilee kyllä melkoisesti silmänruokaa jo ennen vuoristoaluettakin. 

Välillä polku Pårteen kulki koivumetsikön halki. Täällä kun syysaurinko paistoi oikein kunnolla, eikä juuri tuullut, alkoi olemaan jo melkoisen hiostavaa paikka paikoin.

Tässä lähestytään jo määränpäätä.

Juomatauko ja hartioille hetki lepoa.

Yksi vesistöylityskin matkalla oli. Vettä ei ollut kuin polviin asti, mutta aika kirpakan viileää se kyllä oli.

Perillä pystytettiin teltta rinteeseen, 800m korkeuteen ja alettiin laittamaan ruokaa. Perunamuusia, kalaa ja jälkiruuaksi lettuja mansikkahillolla. Kyllä maistui näissä maisemissa etenkin.

Lauantai 3.9.

Seuraavana aamuna kun heräsimme, olimme saaneet teltan viereen kavereita. "Huomenta poroperhe".

Päivästä tuli valitettavasti kovin pilvinen ja sateinen. Lähdimme puolenpäivän aikaan kuitenkin nousemaan Pårten rinteitä ylöspäin, toivoen että pilvet edes hieman rakoilisivat. Joskus näin on käynyt, mutta ei tällä kertaa. Nousimme navigaattorin mukaan 1500m korkeudelle, missä pilvet siinä kohtaa olivat.

Olimme viime vuonna Norjassa käyneet Galdhoppigenin huipulla pilvisellä säällä. Tiesimme siis, että pilvien keskellä huiputuksessa ei ole mieltä, joten käännyimme tässä kohtaa alaspäin.

Tässä Mikun luistelutyyliä lumihangessa.

Söimme lounasta n 1200m korkeudella ja palasimme sitten telttaan hetkeksi lepäämään. Lähdimme iltaa vasten paluumatkalle. Tarkoituksena yöpyä jossain puolivälin paikkeilla ja huomenna siirtyä reippaasti loppumatka autolle. Etappi venyi klo 22 asti, ja viimeinen tunti mentiinkin otsalampun kanssa. Lopulta pääsimme yhden järven rantaan, mihin aika reippaassa vesisateessa pystytimme teltan. Iltapalaa ja nukkumaan. Tälle päivälle tuli noin 30km kävelyä, joten vähän jo väsyttikin.

Sunnuntai 4.9.

Seuraava aamu alkoi sateisena, mutta aika pian pilvet aukenivat ja alkoi taas hieno auringonpaiste. Kävelimme reippain askelin kohti Kvikkjokin tunturiasemaa. Matkalla tuli muutama retkeilijä vastaan. Koko reissun aikana taisimme kohdata noin tusinan verran toisia retkeilijöitä.

Olimme perillä joskus klo 13 aikoihin.

Retkestä muutama huomio, mitä Mikunkin kanssa ajatuksia vaihdettiin matkan aikana.

Olisi toki ollut kiva, jos huiputuspäivänä olisi ollut samanlainen hieno keli, mitä kahtena muuna päivänä oli. Kuvistakin näkee selvästi, millainen ero asialla oli. Mutta totuushan on, että vuoristossa säät vaihtelevat nopeasti ja etukäteen on paha tehdä täydellisen pitäviä suunnitelmia. Ehkäpä, jos tarkoitus on nimenomaan huiputtaa vuori tai vuoria, pitää silloin olla myös aikaa enemmän käytettäväksi. Nytkin Pårten juurella piti leiriä yksi porukka useita päiviä, jolloin on sitä pelivaraa kelien suhteen.

Sarekista voisi näin pikaisen kokemuksen perusteella todeta, että hienolta näyttää. Kaikki on myös kovin suurta, ainakin tällaisen etelän miehen mielestä. Etäisyydet pitkiä, ja joet isoja. Täytyy varmaan jossain kohtaa tulla tänne 1-2 viikon matkalle, niin saisi vähän paremman käsityksen alueesta.

Kiitokset Miku taas mukavasta retkestä :)

Roadtrip to Ahvenanmaa 21. - 24.7.

Torstai 21.7.

Vietimme mukavan neljä päivää perheen ja sukulaisten kesken Ahvenanmaalla. Isovanhemmat olivat varanneet Eckerön leirintäalueelta mökit, ja paikalle oli kutsuttu sisarukset perheineen. Meidän perheestä vanhin poika jäi kesätöitä paiskimaan, mutta muuten kaikki oli matkassa mukana.

Osa porukasta tuli autolla ja osa polkupyörillä. Minä tulin tällä kertaa autolla, neljä edellistä kertaa on menty pyörällä. Matkassani kulki vaimoni ja tyttäreni. Tässä ollaan iloisina päästy torstain aamulauttaan ja matka kohti pääsaarta on alkanut.

Vietimme torstain Maarianhaminaan tutustuen. Kauppoja, kahvia, jätskiä ja toki merenkulkumuseo katsastettiin myös. Illan suussa lähdimme pistämään leirintäalueelle telttoja pystyyn. Laitoin vanhasta tottumuksesta teltat ihan rantaan, kun siitä on sitten mukava katsella merelle ja vähemmän ihmisiä pörrää ympärillä. Näin yleensä...
Nyt kuitenkin kävi niin, että juuri kun olimme saaneet teltat pystyyn, paikalle virtasi noin 100 ihmistä piknik varusteiden kera. Siellä meidän punainen ja sininen teltta juuri ja juuri erottuu ihmismassan takaa. 

Paikalla pidettiin siis uimakoulun puuhailtaa. Tiesimme kyllä, että tämä väki tästä poistuu hetken kuluttua, joten siirryimme tätä odottamaan leirintäalueen kahvilaan oluen ääreen. Palasimme teltoille kun tilanne oli rauhoittunut. Hetken kuluttua viereen ajoi matkailuauto, ja 4-5 nuorta miestä rupesi virittämään olutteltan kokoista katosta auton kylkeen. Tässä kohtaa totesin, että nyt vaihtuu telttojen paikka, koska muuten ei ensi yön nukkumisesta tule mitään. Näin tehtiin ja uusilla paikoilla saatiin olla hyvin rauhassa.


Perjantai 22.7.

Seuraavana päivänä, heitin aamusta naiset tutustumaan Pommerniin ja itse lähdin suorittamaan pyörän huoltotoimenpiteitä. Isukilla oli sähköpyörän laturi sanonut sopimuksen irti ja siirrettiin osa matkatavaroista sitten meidän autoon. Onneksi Ahvenanmaalla on etäisyydet lyhyet, niin autolla oli helppo käydä auttamassa muita. 
Uutta sopivaa 42V laturia ei saarelta löytynyt, joten isukin loppumatka leirille meni sitten puhtaasti lihasvoimaa hyödyntäen. Hain naiset museolta ja lähdettiin katsomaan muita nähtävyyksiä. Taffelin tehtaanmyymälästä lähti matkaan pari kassillista herkkuja, ja Pomarsundin linnanraunioiden lähellä olevassa ravintolassa syötiin oikein maittava lounas. Tässä nuorineiti poseeraa kalliolla kauniissa auringonpaisteessa. Kelit oli meille oikein sopivat koko reissun ajan.

Tästä jatkoimme matkaa Kasteholmin linnoitukselle ja sen vieressä olevalle kivalle ulkoilmamuseolle. Kaunista maisemaa riittää...

Seuraava pysähdys oli sitten Ahvenanmaan korkeimmalla kohdalla. Edellisellä reissulla Emma oli todennut "sitten ensi kerralla kiipeän torniin", ja nyt oli sitten se edessä. Taisi löytyä Emmankin jaloista hiukan korkeanpaikan jännitystä.

Nämä olivat olleet minulle ja Emmalle tuttuja paikkoja edellisiltä reissuilta, mutta tämän jälkeen otettiin nokka kohti pohjoista ja Geta vuorta. Autolla siirtyminen taisi kestää noin puoli tuntia. Perillä onkin sitten aikamoisen kuuma auringonpaiste. Kirsi jää odottamaan ravintolaan meitä ja Emman kanssa lähdemme lenkkarit jalassa tepastelemaan 5km reititä pitkin.

Ensimmäinen nähtävyys on tämä "kivitorni-meri". On siinä muutama ihminen käynyt jo askartelemassa, teimme tänne myös molemmat omat tornimme. Näitä torneja kyllä näkyi pitkin reittiä tästä eteenpäinkin.

Pitkin kallioita oli mielenkiintoisia luolia, onkaloita, isoja siirtolohkareita jne. Tässäkin luolassa on varmaan kivikaudella ihmiset pitäneet iltaisin tulta, kertoneet toisilleen tarinoita mammutin metsästyksestä ja nukkuneet sitten yönsä turvallisin mielin sapelihammastiikereiden pysyessä luolan ulkopuolella.

Paikalla oli myös kolme suomalaista kalliokiipeilijää, jotka jonkun alan kirjan avulla "keräsivät" suoritettuja kiviä ja reittejä. Herroilla oli pehmusteet matkassa ja näytti muutenkin touhu siltä, että ihan ensimmäistä kertaa ei olla liikkeellä.

Kiipeilimme ja tutkimme railoja sekä koloja myös itsekin. Tässä Emman tyylinäytettä.

 Jatkoimme sitten matkaa reippaalla tahdilla. Hikeä puskee kun kallioita mennään ylös-alas. Yhdessä kohtaa onnistumme hukkaamaan reitin nuolikyltit ja niitä hetki etsitään. Kaiken kaikkiaan luontopolkuun meni 1 tunti 45 minuuttia. Rauhallisemmalla tahdilla siihen saisi menemään helposti tuplaten aikaa.

Geta-vuoren keikan jälkeen ajamme takaisin Maarianhaminaan, mistä nappaamme nuoren parin eli Aaron ja Kiian kyytiin. Heille päivän pyöräily riitti ja loppumatka mennään autokuljetuksella, pyörät telineeseen kytkettynä. Muut odottavatkin meitä jo Eckerössä, kun sinne klo 21 aikoihin saavumme. Koko konkkaronkka on kasassa ja iltaa istutaan yhdessä jutellen, juomia nauttien ja iltapalaa syöden.


Lauantai 23.7.

Lauantaipäivää meidän autoporukka vietti Maarianhaminan kylpylässä sekä keskustassa vanhoja amerikanrautoja ihaillen. Söimme erinomaista pizzaa ja ohi lipui tasaiseen tahtiin toinen toistaan hienompia pelejä.

Suurin osa muuta porukkaa vietti ratkiriemukkaan päivän Eckerössä Smartparkin huvipuistossa. Lapset ja vanhemmat ajelivat sähköautoilla, pomppivat jättipalloilla ja mitä kaikkea siellä näytti tapahtuneen. Tuntui olevan juuri sopiva paikka pienille ja vähän isommillekin touhu-Pettereille.

Illalla saunottiin ja uitiin raikkaassa merivedessä, oli ehkä noin +15 asteista eli juuri sopivaa. Tämän jälkeen porukalla nautimme runsaan illallisen yhdessä kokkaillen. Mukavaa jutustelua, pikkuväki juoksee aikansa ympyrää kunnes sammahtaa mökkeihin tyytyväisinä. Vanhemmat jatkavat mietojen alkoholijuomien ja hyttyssuihkeen voimin seuraavan päivän puolelle. Tässä muutama edustava otos tilaisuudesta.

Sunnuntai 24.7.

Sunnuntaina oli sitten kotimatkan aika, aavistuksen haikeahan täältä kauniilta saarelta ja mukavan yhdessäolon ääreltä on lähteä pois. Pääsimme kuitenkin vielä ennen laivan lähtöä katsomaan hienoja vanhoja purjeveneitä sekä lisää hienoja vanhoja autoja.

Tässä melkoinen kaunotar, auto oli vuodelta -51 ja perässä oleva vaunu -69. Kuulemma kerää katseita hyvin missä vain liikkuu. En ihmettele yhtään, ja on se varmasti ihan hyvä korvaus niille muutamalle tunnille mitä entisöinnin eteen on pitänyt töitä tehdä.

Kaikki pääsivät sitten aikanaan turvallisesti kotiin mahat kylläisinä. Asiat mitkä reissusta jäivät päällimmäisinä mieleen: Oikein mukavaa yhteiseloa koko porukan kanssa, hienoja maisemia, komeat aurinkoiset kelit, paljon komeita autoja ja pisteenä iin päälle, ah niin hyvää ruokaa :)

Meloottihommia Kukkialla 18. - 19.7.

Pitkästä aikaa tuli käytyä kanootilla melomassa. Itse asiassa edellisestä reissusta tuli aika tarkalleen kaksi vuotta. Viime kesä oli niin sateinen ja kylmä, ettei tosiaan tullut vesillä oltua ollenkaan.

No, nyt lähdettiin maanantaina iltapäivästä kohti "ulappaa". Aurinko paistaa ja on mukavat noin +20 lämmintä.

Hilpaisen tuttuun paikkaan, missä rantautuminen ja perinteinen alastonuinti niemen ympäri. Rauhallista on, pari venettä menee jossain kauempana ja muutaman mökin laiturilla joku ottaa aurinkoa. Lokit pitävät tuttua älämölöä ja muutama haluaa puolustaa pesäänsä vähän yli-innokkaasti. En jaksa asian häiritä, siihen on jo tottunut.

Matka jatkuu tutulle kalliolle, mihin laitan leirin pystyyn. Prikulleen samaan paikkaan kuin kaksi vuotta sitten. Hyväksi havaittu paikka, vähän kuin kotiinsa saapuisi.

Hiukan väsyttää, joten köllöttelen pari tuntia teltassa lueskellen, herkkuja syöden ja välillä järven maisemia ihaillen omasta "maisemataulusta". 

Myöhemmin kokkailen itselleni perunamuusia riistakastikkeella. Huvittavan näköinen tuo pieni paistinpannu, mutta hoitaa asiansa kyllä hyvin.

Myöhemmin illalla yritän narrata kalaa uudella virvelillä. Kokeilen useita eri vieheitä, mutta mikään ei herätä kunnolla innostusta. Jokunen pikkukala seuraa viehettä, mutta isommat taitavat olla unten mailla. 

Auringonlaskun jälkeen täysikuu nousee ylös ja valaisee hienosti järveä.

Seuraava aamu tarjoaa taas kaunista auringonpaistetta ja lämmintä riittää. Aika jatkaa matkaa.

Meloskelen tuttua reittiä kohti Luopioisten kyläkeskustaa. Matkalla on tämmöinen hieno lomapaikka. Noin 20m2 mökki, arviolta 100m2 saarella. Tuo sopisi meillekin hyvin, saisi kissat olla saarella vapaana, eikä olisi eksymisestä pelkoa.

Matka jatkuu kevyessä vastatuulessa Luopioisten keskustaan venesatamaan, mihin parkkeeraan kanootin ja lähden kylille.

Ravintola Liekissä maittava lounas ja olutta. Jälkiruuaksi kaupasta jätski ja litran juomapullo kyytiin. Rauhallinen paluu takaisin venheelle.

Matka jatkuu taas, nyt sitten myötätuulessa. Välillä mennään pikku-surffailulla, eli tämä yhden hengen kevyt kanootti nousee aika helposti myötäaallokossa aallon harjalle keinumaan. No, tuttua hommaa tämäkin.

Reitille osui myös tuommoinen hauskasti isojen kivien väliin rakennettu sauna.

Otan suunnan kohti yhtä kapeikkoa, missä kartan mukaan n 20m ylitys maakangasta pitkin toiselle selälle. Lahden pohjassa onkin mökki, ja sen rannalla pariskunta grillaamassa. Tervehdin heitä ja kysyn sopiiko kantaa kanootti maitse. Vastaavat ystävällisesti ja neuvovat kantamaan kanootin heidän pihan poikki, kun on aika liejussa tuo ranta muuten. Jutellaan siinä lyhyesti ja rouva haluaa esitellä heidän pihalla olevan  muinaisen kalliomaalauksen. 

Kuva esittää kuulemma maanpäällisen ja alapuolisen henkien taistelua. Maanpäällä olevat shamaanit ovat käärmeiden ohjaamina pystyneet kulkemaan maailmojen välillä, kalliossa olevia reikiä hyödyntäen. Maalaukset on asiantuntijoiden toimesta arvioitu noin 4000 vuotta vanhoiksi. Tuohon aikaan oli vesi monta metriä ylempänä, ja paikka on ollut ilmeisesti tärkeä kalastuksen kannalta. Mielenkiintoinen kohde ja hieno paikka mökille. Pihalla oma muinaismuisto.

Siirrän kanootin toiselle puolen ja jatkan vielä samantien kotisatamaan. Perillä olen  noin kahdeksan aikaan illalla. Melontaa tuli parille päivälle vajaa 30km. Kiva keikka, sai olla rauhassa omien ajatusten kanssa ja nauttia järvimaisemista.

Vaellus Vätsärin erämaassa 11. - 17.6.2016

Kivinen erämaa

Retkikohteen valinta

Viime kesänä kävimme ystäväni Markon kanssa Ruotsissa vaeltamassa perinteisen 
Fjällräven Classic -reitin, eli Nikkaluokta - Abisko. Tuo oli oikein onnistunut retki, maisemat olivat sopivasti Suomen Lappiin nähden erilaiset korkeine vuorineen ja suurine koskineen. Tämän vuoden keväällä, kun rupesimme pohtimaan kesän reissua, oli meillä muutamia eri vaihtoehtoja mielessä. Kevon kanjonista puhuttiin jo vuosi sitten, ja Lemmenjoen jokilaakso kesäisessä asussa on itsellä pyörinyt jo vuosia mielessä, siellä kun on tullut parikin kertaa talvella käytyä. Lisäksi jos kesän tulo viivästyisi, olisi eteläisempänä vaihtoehtona Saariselkä eli UKK kansallispuisto. Lopulta satuin sattumalla vilkaisemaan kuvia 10 vuotta sitten tehdystä retkestä Vätsärin alueella. Matkassa oli silloin isäni ja tuolloin vielä pienet omat poikani. Muistaakseni olimme neljä yötä matkassa, hyvin vaihtelevissa maisemissa. Maisemat olivat hienoja kuvissa ja netistä vielä parin videon vahvistuksella, innostuimme kohteesta. Karttojen mukaan alueella olisi järviä ja kiviä riittämiin. Tänne siis mennään!

Lauantai: kohti ääretöntä ja sen yli!

Saavuimme Sevettijärven liepeille, Koivuvaaran poroerotusalueen parkkipaikalle kello 02 aikoihin lauantai yöllä. Aurinko paistaa ja on +4 astetta lämmintä. Takana 14 tuntia ja 1270km ajoa, joten on kiva vihdoin päästä liikuttamaan jalkoja sekä tietty nostaa noin 30kg reput selkään. Tottakai reput painaa tässä kohtaa, mutta muutama päivä niin selkä taas tottui hommaan hienosti. 

Otetaan suunta kohti Sollomusjärveä metsän poikki ja heti päästään tekemään tuttavuutta kivien kanssa. Ensi havainto on myös, että hyttysiä tai mäkäräisiä ei ole vielä juurikaan. Olisiko edellisviikon lumisade poistanut tuolloin vallassa olleen sukupolven ja uudet vasta tekevät tuloaan.

Kävelemme noin 3 tuntia ja saavumme pienen nimettömän järven rannalle, mihin laitetaan ensimmäinen leiri pystyyn.

Aamupalaksi tai iltapalaksi, ihan miten vaan, paistetaan vielä makkaraa ja istuskellaan hetki nuotion ääressä. Taidettiin siinä yhdet oluetkin juoda, jotta saadaan reppua kevenemään. Sitten nukkumaan auringon paisteessa.

Matka jatkuu joskus puolenpäivän aikaan ja tavoitteena on päästä Pahkareikäjärvelle. Tai eihän meillä niin kovin tarkkoja tavoitteita ole, edetään sen mukaan kun sopivalta tuntuu.

Matkalla Marko päättää pitää pienen lepohetken, ensimmäisen epäonnistuneen joen ylityksen jälkeen. Jostain syystä silta kesti minua mutta ei Markoa...

Vastaavia tilanteita tuli vielä myöhemmin pari lisää, minkä myötä Marko lopulta vaihtoi sillat joessa olevien kivien hyödyntämiseen. Oivallinen valinta.

Kivisiä metsiä, komeita vanhoja mäntyjä ja kelohonkia riitti koko päiväksi.

Pahkareikäjärven rannalla löysimmekin sitten heti komean niemen, mihin laitettiin teltta pystyyn. Vesi oli kirkasta ja yritimme kalastaa pitkin iltaa. Järvi ei kuitenkaan vielä ollut antoisalla tuulella, mutta ainakin saimme nauttia erittäin kauniista kesäillasta.

Koska kalaa ei sitten tullut, päätimme vaihtoehtoisena herkkuna tehdä nuotiolla lettuja. Tässähän menee hetken aikaa, mutta mikäs kiire meillä täällä on ja kyllä letut maistuivatkin hyviltä mansikkahillon kera.

Sunnuntai: ensimmäinen kala, hienoja maisemia ja kokemuksia

Sunnuntaina joskus puolenpäivän hujakoilla järvellä alkoi tuikkimaan ja sitten ruvettiinkin vauhdilla kalastamaan. Yrityksiä ja kiinniottoja oli muutamia, kunnes sitten lopulta saatiin yksi nieriä pannulle paistumaan. Kyllä se sitten meille maistuikin. Valitettavasti lisää ei sitten saatu, vaikka useampi kyllä seurasi vieheitä. Sehän täällä on hauskaa, kun vesi on niin kirkasta että asiakkaat näkyy hyvin jos yhtään tulevat rannemmas.

Jatkoimme matkaa Pahkareikäjärven ympäri kohti Tuulijärveä. Näillä isoilla järvillä ja lähellä sivistystä meneekin selvät polut järvien ympärillä. Helppoa ja nopeaa eteenpäin menoa kauniissa maisemissa.

Tuulijärven päässä päästiin suorittamaan ensimmäistä crocsi-ylitystä. Näitä riittikin sitten myöhemmin ihan tarpeeksi. Toimivaksi tekniikaksi osoittautunut, eli vaelluskengät reppuun kantoon ja crocseilla yli. Ei paina paljoa, toimii myös leirikenkinä ja jos kengät ottavat siipeensä, niin ei paljon harmita (kopiot maksoi Prismassa muistaakseni 4,90 euroa). 

Joki ylityksen jälkeen nousemme ylemmäs vaaralle, missä kaksi Piekanaa ilmoittaa meille selvästi heidän pesänsä olevan läheisellä jyrkänteellä. Emme halua häiritä heitä asiassa turhaa, joten kierrämme jyrkänteen kauempaa ja jätämme myös sen kuvaukset toiseen kertaan. Poikkeamme vaaran toisella puolella olevalla järvellä, mutta koska se vaikuttaa liian karulta ja kiviseltä sekä kalastuksen että leiriytymisen suhteen, niin suuntaamme alempana olevalle Ylimmäiselle Porijärvelle. Matkaa tuleekin tälle päivälle varmaan eniten reissun aikana. Illalla leirissä ollaan aika väsyneitä ja kun tuulee myös aika paljon, ei pitkään jakseta valvoa.

Paikka sinänsä on ihan kaunis. Niemen nokassa, kahden puron välissä. Yöllä tuuli aika kovaa, mutta ei tämän teltan kanssa pelkoa näissä olosuhteissa ole, on sitä kovemmissakin myräköissä oltu. Yöllä taisi kaksi potkurikonetta kilpaa vetää omaa showta, eli teltassa nukkuminen sujuu jo molemmilta.

 

Maanantai: jokia, kiviä, ei kalaa mutta nähtiin ihminen!

Aamulla tuuli on tyyntynyt ja keli on mitä oivallisin niin kalastukseen kuin rauhalliseen vaeltamiseen. Lähdemme yrittämään joenvarsi kalastusta ja nousemme jokea seuraten kohti Iso-Rovijärveä. Matkalla on erittäin hienoja pikku lampia, mistä yritämme nostaa kalaa. Siellä ei kuitenkaan ole minkäänlaista elämää, olemmeko me sittenkin liian aikaisessa kalastuksen suhteen. Pidämme lounastaukoa yhden lammen äärellä ja ruuan jälkeen siinä otettiinkin torkut kun aurinko niin sopivasti meitä lämmitti.

Kivikkoa riitti taas joka askeleelle. Koot vaihtelee tiiliskivestä alkuperäiseen Miniin. Meillä olikin jalat tältä reissulta väsyneemmät, kuin vuoden takaiselta Ruotsin reissulta, vaikka kilometrejä taisi tulla korkeintaan puolet tuosta.

Lopulta saavuimme Iso-Rovijärven rannalle, missä tapasimme matkan aikana ainoan ihmisen. Hiukan meitä nuorempi mies, oli ollut vajaan viikon reissussa ja vielä pari viikkoa oli kuulemma tarkoitus kaveriporukalla kalastella. Hän antoi meille ystävällisesti pari toimivaa vinkkiä kalapaikoista. Kiitimme kovasti ja jatkoimme matkaa. 

Laitoimme leirin mäen päälle Iso-Rovijärven rannalle ja aloitimme kalastustoimenpiteet. Tässä kohtaa meillä olikin jo päällä pieni paine kalastuksen suhteen, koska minulla ei ruokatarvikelaskelmat olleet menneet ihan nappiin. Yleensä olen aina tarkkaan laskenut jokaisen retkipäivän + 1-2 varapäivää x ateriat x osallistujat. Nyt tämä jäi lopussa hiukan avoimeksi ja lopputuloksena meillä oli ruokaa rajallisesti. Itse asiassa neljän ruuan annokset puuttuivat kokonaan. No, tämä antoi aikamoisen ylimääräisen kannustuksen kalan pyytämiseen.

Illalla ei kuitenkaan kalaa saatu, ja nukkumaan mentiin hiukan vatsa muristen. Meillä oli tässä kohtaa siis kyllä vielä ruokaa jäljellä, mutta kun matkapäiviä oli ainakin neljä vielä edessä, piti toimia säästeliäästi.

Tiistai: Melkein kalaa ja sitten ihan oikeasti kalaa

Aamulla jatkoimme ruokakalan hankintaa ja Marko saikin lopulta 3-4kg hauen kiinni. Juoksin paikalle pienen taimenhaavin kanssa, mutta eihän tuo peto sinne mahtunut. Kala pääsi sitten tohinassa koukusta irti ihan rannassa, tiputtauduin polvilleni veteen ja nappasin sitä kyljestä kaksin käsin kiinni. Eihän tuommoista liukasta kalaa saa siten pidettyä joten karkuun pääsi. Tästä jäi meille aikamoinen harmitus, ei niinkään komean saaliin takia, mutta pari kiloa mieheen kalaa olisi auttanut paljon ruuan määrän suhteen.

Jatkoimme vielä yrittämistä, Markolla useampi hauki ja Taimen seurasi vielä viehettä mutta tarpeeksi ei kiinnostusta ollut. Lopulta purimme leirin ja päätimme jatkaa matkaa. 

Kävelimme Iso-Rovijärven rantaa seuraten ja lounastauolla yritettiin taas saada kalaa. Ei ollut tässä kohtaa asiakkaita paikalla. Keli on hieno, kuten oikeastaan koko reissun ajan oli. Kalan saanti vaan arveluttaa, olemme kyllä nähneet paljon kaloja, yksi saatu ja melkein toinenkin, mutta silti. Jos sitä kalaa ei tule enää, niin nälkä tulee olemaan melkoinen.

Jatkamme matkaa nimettömälle järvelle Äälisselän kupeeseen. Nimeämme myöhemmin järven sen korkeuden mukaan 173,3 metriä. Laitamme leirin järven itäpuolelle, ja aloitamme välittömästi kalastustoimenpiteet. Vatsa kurnii molemmilla tasaiseen tahtiin.

Hiukan puolen yön jälkeen onnistaa ja saamme ensimmäisen taimenemme. Se heitetään folioon ja nautitaan muusin kanssa iltapalaksi.

Kylmä pohjoistuuli puhaltaa ja lämpötila on käytännössä jotain pakkasen puolella. Mutta ei haittaa, sillä mieli on aurinkoinen kun taas olemme saaneet kalaa. Tulemme sitä varmasti saamaan myös lisää. 

Keskiviikko: lisää kalaa, hei jäädään tähän!

Heräsimme jo klo 05 aikaan aamusta ja lähdimme hakemaan aamupalaa. Saimme tälläkin kertaa yhden taimenen. Puolen kilon taimenesta nyt ei ihan nälkä kokonaan lähde, mutta pärjäämme sillä kyllä seuraavaan ruokaan asti.

Markon jalkoja väsyttää päivällä ja päätämme pitää vaeltamisesta välipäivää. Marko jää kalastamaan järvelle ja minä lähden nousemaan päivärepun kanssa Äälisselälle katsomaan maisemia. Sieltähän pitäisi näkyä Vätsärin "ylängön" alueita, eli korkeampaa ja karumpaa, puutonta maastoa. Arvioin että nousuun, oleskeluun ja paluuseen kuluu kolme tuntia.

On hauska tepastella päivärepulla, raskaan 30kg rinkan sijaan. Olo on kuin Nuuskamuikkusella, joka kevyellä askeleella tepastelee juuri sinne minne mieli sattuu johdattamaan.

Ylempää löytyy pohjoisrinteestä luntakin, joten pakollinen "kesä-talvivaellus" kuvakin saatiin otettua. Heh.

Ylhäältä avautuu sitten hienot maisemat yli matalampien mäkien. Sieltä näkyy se missä edellisenä päivänä on tepasteltu ja se mihin on tarkoitus jatkaa. Etäisyydet näyttävät ylempää paljon lyhyemmiltä, ihan Mikki-hiiri matkoilta. Totuus tietty kivikossa on vähän toinen. 

Palaan takaisin leirille ja Marko onkin tällä välin nostanut taas yhden taimenen meille ruuaksi. Toinenkin oli kuulemma pitkään kiinni, mutta kun haavimiestä ei ollut auttamassa niin pääsi karkuuseen. Syömme maittavaa lounasta, taas, ja lähdemme sitten myöhemmin illalla vielä uudelleen kalastamaan. Sillä kertaa ei tule kalaa, mutta sen sijaan maakotka käy moikkaamassa meitä. Se leijailee hetken aikaa meidän yllä kunnes ottaa reilusti korkeutta lisää ja siirtyy toisaalle. Upea kokemus, tämä jotenkin oli piste iin päälle olla täällä erämaajärvellä. Saada kalaa, olla täällä hiljaisuuden ja luonnonkauneuden keskellä sekä sitten vielä tuollainen uljas petoeläin käy meille näyttäytymässä. Kyllä meidän kelpaa.

Edellisillan +1 aste ja kylmä pohjoistuuli on vaihtunut noin +10 asteeseen ja tuulee etelästä. Istumme paitasillaan kalastelemassa vielä pitkin iltaa. Lopulta saamme iltapalaksi neljännen taimenen. Nyt voi jo masu kylläisenä käydä nukkumaan.

Yöllä tuleekin sitten minulle ongelma. Olen alkuillasta (tai mitä kello nyt onkaan ollut/on) nukkunut siten, että aurinko on paistanut suoraan teltan avoimesta oviaukosta naamaani. Silmiä särkee ja naamaa kuumottaa. Pakko laittaa huivi kaksin kerroin silmien eteen, jotta saan nukuttua. Mietin siinä yön aikana, että johan onkin hauskaa jos silmäkipu tästä vielä pahenee. Aamulla kun herään, on pakko ensin mennä kokonaan makuupussin sisälle ja siellä varovasti avata silmät ja kurkkia pienestä raosta mikä on valoisuuden tilanne. Eli aurinko on paistanut viime päivät ja yöt niin kirkkaasti, että jotenkin yöllä luomien läpi on silmät ottaneet itseensä.

Torstai: kotimatka alkaa

Särky ei kuitenkaan onneksi kovene, vaan helpottaa aika nopeasti päivällä kun alkuun on myös hiukan pilvisempää. Ensi kerralla tälle tontulle lähtee kyllä mukaan lentokoneissakin käytettävät mustat silmälaput.

Pakkaamme reput ja lähdemme nyt suunnistamaan aika lailla suoraan länttä kohti, eli kotimatka alkaa. Marko ottaa suunnistusvuoron tälle päivälle ja minä saan keskittyä maisemien katseluun ja omiin ajatuksiin.

Maasto muuttuu kohta taas erittäin helppokulkuiseksi hiekkakangas puistoksi. Poikkeamme Ristijärvellä uimassa ja sitten syömme lounasta Tuulijärven rannalla. Jatkamme matkaa vielä hetken ja päätämme sitten laittaa leirin pystyyn.

Leiri laitetaan hienolle rannalle, missä nuotiolla istumme kuin mitkäkin rantarosvot ilman paitaa ja viimeisiä juomia nautiskellen. Kalastaa tässä on turha yrittää, järvessä on hieno matala hiekkaranta, mikä on kyllä kiva uimiseen mutta ei houkuttele kaloja paikalle. Keskitymme siis jutteluun, minä käyn parikin kertaa uimassa ja syömme viimeisiä vararuokapusseja. Huomenna tulkoon kalaa, tai jos ei tule niin meillä on vielä yhdet ruoka-annokset per mies, minkä voimin jaksamme kyllä autolle.

Ilta-aurinko on hieno (tai yö/aamu whatever), mutta sen verran teltassa on lämmintä ja nyt viime hetken intoa täynnä, että parin tunnin yöunen jälkeen päätämme purkaa leirin ja jatkaa matkaa sopivaa kalastuspaikkaa etsien.

Perjantai: vielä kerran pojat ja sitten Pizzalle

Leirin purku tapahtui siis klo 03 aamusta. Normihommaa, meillä ei oikeasti ole ollut mitään järjellistä rytmiä tekemisessä. Olemme alusta asti nukkuneet kun on väsyttänyt, kalastanut kun on siihen intoa ja kävelty silloin kun se on tarpeellista. Aamu-päivä-yö on mennyt hyvin sekaisin.

Kävelimme pari tuntia Saarijärvelle missä alkoikin melko heti käymään aikamoinen melske. Nopeasti kalastushommat käyntiin ja hetken kuluttua meillä oli jo ensimmäinen Harjus käsissä. Nami, nyt saadaan herkkua aamupalapöytään.

Hetken kuluttua saatiin toinenkin, eli nyt oli molemmille jo omat fileet tarjolla.

Vähän ajan päästä rantaan tuli möllöttämään pari kiloinen hauen roikale. Kun tähän asti ei kalaa ollut kertaakaan liikaa saatu, päätimme yrittää napata tämänkin. No, tämä oli helppo asiakas, iski heti ensimmäisellä heitolla kiinni, joten nyt syötäisiin reilusti kalaa.

Tuossa vielä nämä herkut kuvassa. Näiden ja hauen jälkeen saimme vielä yhden harjuksen jälkiruuaksi. Lisääkin olisi saatu, koko järvi tuntui tuikkivan, mutta maha ei enempää vetänyt. 

Ruokailun aikana meitä muuten viihdytti kaksi kuukkelia. Ne söivät meidän kalojen perkuujätteitä, sekä rusinoita mitä tarjoilimme heille kiven päältä. Hauskoja, värikkäitä ja nämä myös pulleita tapauksia.

Lounastauon jälkeen jatkoimme matkaa täysinäisillä mahoilla, ensimmäistä kertaa tämän reissun aikana. Tavallaan erikoista, että nyt sitten viimeisenä päivänä erämaa päätti tarjota eniten meille herkkuruokaa.

Poikkesimme vielä Sollomusjärven autiotuvalla ottamassa päivänokoset ja jatkoimme sitten helteessä autolle. Helteessä tosiaan, auton mittari näytti +23 astetta iltapäivällä klo 15  aikaan kun perillä oltiin.

Tämä ja eilinen päivä olivat paitsi selvästi lämpimämpiä, myös hyttysiä ja mäkäräisiä oli nyt huomattavasti enemmän. Alkumatka oli ollut tässä suhteessa helpompaa, mutta toisaalta maasto oli ollut vaikeampaa ja reput painavammat.

Loppujorinat

Suuret kiitokset luontoherralle tästäkin hyvin onnistuneesta reissusta.

Paluumatkalla Saariselän kylpylässä pohdittiin, tullaanko seuraavalla kerralla mihin päin Vätsärin aluetta. Pohjoiseen ja sieltä Routasen kurulle, vai Etelän kautta enemmän itäpuolelle. Saapi nähdä.

Nautimme erittäin paljon luonnon kauneudesta ja karuudesta. Hiljaisuudesta ja puhtaasta vedestä, mitä suoraan sai kauhoa kuksalla järvestä. Sen jälkeen hotellin hanavesi maistui suorastaan kammottavalta.

Itselleni tämä oli ensimmäinen "ei puhdas vaellusretki" pitkään aikaan, oikeastaan ensimmäinen aikuisiällä. Kalastaminen sopi nyt mainiosti tähän, niin olosuhteiden kuin sen tärkeän rauhoittumisen kannalta. Vaeltaminen ja sitä kautta uusien paikkojen näkeminen ja kokeminen on edelleen minulle se tärkein asia, mutta kyllä kalastaminen myös, varsinkin silloin kun saa hyvää kalaa, on oikein makoisaa hommaa.

Tästä on kiva jatkaa kesän muita, pienempiä retkiä lähiympäristössä.