sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Skotlanti

Skotlannin kevät 10. - 24.4. (toinen viikko)


Isle of Arran

Lähdimme Altin kanssa tiistaina junalla Kilwinning kylään, mikä on siis meidän majapaikasta (Ayr) vajaan tunnin junamatkan päässä. Kilwinning kylässä junan vaihto Ardrossan kylään, mistä sitten laivalla Arranin saarelle. Matka kesti myös noin tunnin. Laiva tuli Brodickin kylään, mistä lähdimme kävelemään kohti Goat Felliä, mikä on siis Arranin saaren korkein kohta. Tuossa kuva Arranin saaresta, laivasta otettuna. Aurinko paistoi ja tunnelma oli korkealla.


Nousu Goat Fellille kesti noin 4 tuntia. Meillä oli aika rauhallinen tahti, koska oli n 20kg rinkat selässä. Vastaan tuli ehkä pari kymmentä päiväretkeilijää, ja yksi pariskunta myös ohitti meidät, koska olivat myös ilman reppuja liikkeellä.

Ylhäältä oli sitten todella hienot maisemat ympäri saarta. Tarinan otsikkokuva on juuri täältä otettu. Aikamoinen tuuli myös kävi täällä, joten siirryimme hiukan alemmas pitämään taukoa. Goat Fell on 875m korkea ja sen ympärillä on toisia lähes yhtä korkeita vuoria. Vuoret ovat myös muodoltaan oikein hienoja, vähän semmoisia "pikku-Alpit" tyyppisiä. Jatkoimme matkaa polkuja pitkin, mitkä menivät hienosti vuorten harjanteita pitkin.




Illan lähestyessä, laskeuduimme vuorilta sitten alas laaksoon etsimään leiripaikkaa. Alhaalla laaksossa ruovikko olikin vielä hyvin märkää "talven" jäljiltä. Lopulta kuitenkin löysimme sopivan kuivan paikan puron vierestä. Kuvaan saatiin mukaan yli lentänyt korppi sopivasti.


Yö olikin sitten yllättävän kolea. Veikkaan että lämpötila laski hyvin lähelle nollaa. Taidettiin molemmat vähän palella, minulla oli kesäuntsikka ja Altilla jotain huopia...no, ainahan näistä selvitään ja sitä reippaammin noustaan sitten aamulla ylös teltasta.
Aamupalan jälkeen jatkoimme matkaa laaksoa pitkin, jutellen ja luonnossa olemisesta nauttien. Aurinko paistoi ihan mukavasti ja matka eteni rauhalliseen tahtiin. Nousimme laaksosta ja lähdimme suuntaamaan saaren länsirannikolle. Matkalla nähtiin peuroja, joita täällä tosiaan liikuskelee ilmeisen runsaasti.

Maisemat olivat varmaan juuri sitä mitä useimmille tulee Skotlannissa mieleen, nummia ja mäkiä. Helppohan tämmöistä on tepastella menemään.


Mutta kyllä me sitten ajauduttiin aikamoiseen ryteikköönkin, kun päätimme yhden pienen metsän läpi "oikaista". Oli kyllä niin tiheästi istutettu metsä, etten ole aiemmin sellaiseen törmännyt. Tosiaan, istutettu metsä. Täältä kuulemma viedään esim. Suomeen puuta paperiteollisuuden tarpeeseen. Puut kasvavat täällä noin puolessa ajassa täyteen mittaansa, joten "höttöpuuta" saadaan huomattavasti tehokkaammin kuin meillä. Vastaavasti Suomesta tuodaan tänne sitten kovempaa rakennuspuuta.


Metsäisen osuuden jälkeen reittimme jatkui pitkin merenrantaa.


Matkalla oli tämmöisiä luolia, mistä isoin oli nimetty "Kuninkaan luolaksi". Kyllähän näissä yönsä viettää, vaikka myrskyn yllättäessä.



Altilla oli leiripaikka etukäteen mietittynä, mutta ainoa retken aikana nähty toinen telttailija olikin sitten juuri pystyttämässä telttaa siihen kun saavuimme paikalle. No, jatkoimme matkaa ja ihan ok paikka mekin sitten löydettiin.



Tästä oli parin kilometrin matka viereiseen kylään, missä kävimme iltapalaksi nauttimassa tukevan hampurilaisaterian paikallisilla häränpihveillä, makoisalla oluella höystettynä. Kyllä maistuikin hyvältä. Minähän olen noin 95% kasvis-kala ruokailija, ja edellisestä liha-hampurilaisesta olikin kulunut n 1,5 vuotta. Ei oteta tavaksi, mutta oli kyllä hyvää :)


Aamulla meillä oli sitten päätöksen paikka, mitä tehdään kun Altin toisen kengän pohjallinen irtisanoi työsopimuksen. Vaihtoehtona olisi kävellä saaren poikki takaisin Brodickin kylään ja toivoa, että viritykset toimii. Jos ei, matkanteko olisi erittäin ikävää. Jostain syystä kummallakaan ei ollut varakenkiä mukana. Ei taukokenkiä/vesistön ylityskenkiä. Minulla kulkee aina vaelluksella crocsit mukana, mutta tällä kertaa ei. Toinen vaihtoehto, mihin sitten päädyttiin, oli mennä läheiseen kylään, ottaa siitä bussi ja mennä sillä Brodickiin. Kävelimme kylään, söimme siinä aamupalan, juotiin kahvit hotellin terassilla ja laitettiin saman hotellin vessanpönttö tukkoon. Ei siitä sen enempää.

Bussia odotellessa tuuletettiin jalkoja ja otettiin leppoisasti. Pitäisiköhän minunkin uusia nämä vaelluskengän pohjalliset joskus?


Bussi tuli ajallaan, ja kuski veteli hirmuista kyytiä pitkin kapeita ja mutkaisia teitä kylien halki. Vajaan tunnin verran taisi sekin matka kestää. Sitten odoteltiin Brodickissä hetki lautan saapumista, sillä yli Kilwinningiin, missä odoteltiin sopivan junan tuloa. Lopuksi junalla Ayriin. Oltiin alkuillasta perillä, eli koko päivä siinä meni matkustaessa.

Oikein mukava kolmen päivän keikka, upeita maisemia ja kivaa retkeilyä hyvässä seurassa.

Tämän jälkeen vietettiin lepopäivä Ayrissä, minä kävin lenkillä ja shoppailin uusia MP-lehtiä, kun maksoivat 1/3 siitä mitä Suomessa. Minun vanhemmat olivat myös saapuneet tällä välin Ayriin, ja siinä sitten sukulaisten kesken ihmeteltiin kaupunkia.




Galloway Forest Park

Viimeinen Skotlannin retkeni suuntautui Gallowayn Forest Parkiin, yhdessä siskoni perheen kanssa. Gallowayn metsäpuisto (kuulostaa hassulta, mutta mennään nyt näin) sijaitsee Ayristä noin 50km sisämaahan päin, aika lailla etelään kohti Englantia.

Matkustimme tänne siskoni Miljan kanssa polkupyörillä siten, että ensin mentiin junalla Maybole nimiseen kylään, ja siitä sitten pyörillä pikkuteitä pitkin metsäpuiston alueelle. Pyörinä meillä oli Miljan ja Altin sähköpyörät, millä olikin tosi mukava mennä välillä aika reippaitakin mäkiä ylös ja alas.

Maisemat olisivat paikka paikoin olleet varmasti ihan makeat, mutta päivä oli hyvin pilvinen ja pilvet hyvin alhaalla, joten aina kun oltiin ylhäällä, näkyvyyttä oli vain muutama kymmenen metriä.


Hiukan ennen perille saapumista päivä kuitenkin kirkastui, ja kiertelimme Miljan kanssa alueella sopivaa leiripaikkaa etsien. Altilla oli kuitenkin pieniä haasteita päästä perille lasten kanssa, joten katsoimme lopulta järkevämmäksi leiriytyä ihan vierailijakeskuksen viereen. Loppuporukan saapuminen venyikin jo pimeän puolelle, joten teimme nuotion valmiiksi mihin pikkuiset sitten asettuivatkin lämmittelemään.

Minä pääsin sitten testaamaan uutta telttaani, minkä olin hankkinut juuri tätä reissua varten. Vango Banshee 200, 1+1 hengen teltta mikä avautuu molemmilta sivuilta. Kahdelle kyllä tiukka, mutta yhdelle erittäin sopiva. Painaa karvan päälle 2kg. Ei ole Hillebergin veroinen talviteltta, mutta tämmöisille metsäkeikoille hyvin sopiva. Tulee varmasti Suomessakin nyt kesällä otettua mukaan viikonloppu retkille.


Aamusta sitten minä ja Milja lähdimme huiputtamaan puiston korkeinta vuorta, eli Merrickiä, mikä 843m korkeudella onkin Skotlannin etelä-osan korkein vuori. Päivä oli jälleen oikein mukava, aurinkoinen ja lämmin. Kyllä muuten tämän jälkeen koti-Suomen +5 astetta ja lumisateet tuntuivat aika tylsiltä. Tässä reipas siskoni tekemässä ensimmäistä vuoren huiputustaan. Huomioi juuri hankittu tyylikäs Skotti-lippalakki. Minäkin ostin omani, se tosin ei ole näin hienoa Skotti-ruutua.
Vuorelle nouseminen kesti muutaman tunnin ja kuten yleensä, juuri kun luulit jo tulevasi huipulle, olikin kyseessä välinyppylä, minkä jälkeen avautui vielä uusi nousu. Maisemat olivat jo alkumatkasta hienot.


Ylempänä sitten avautui meille oikein komea Skotti-maisema, perinteistä mäkeä ja nyppylää sekä pari lammasta sopivasti järveä vasten.

Nautimme maisemista hetken aikaa, mutta sitten oli pakko palata alemmas, koska täällä kävi aivan älyttömän kylmä tuuli. Muutama sata metriä alemmas, ja oli taas ihan t-paita keli. Ylhäällä sai pitää kaikki mukana olevat vaatteet tiukasti päällä.

Laskeutuminen alas tapahtui taas huomattavasti nopeammin, kuin ylös nouseminen. Ei sinänsä yllättävää. Toki alaspäin tuleminen myös rasittaa jalkoja, hiukan eri lailla kuin ylöspäin mentäessä. Alhaalla lähdimme kiertämään Loch Troolin järveä ympäri. Meillä ei ollut tarkkaa tietoa, mihin Altti oli lasten kanssa leirin tehnyt, mutta olin ylhäältä nähnyt jotain punaista yhdessä niemessä, mikä minusta vaikutti hyvältä leiripaikalta. 

Sieltähän se leiri ja loput porukasta löytyikin. Matkalla oli pientä hienosäätöä Miljan kanssa, kun menimme osittain eri reittiä (toinen pyörällä ja toinen jalan). Puhelimissa ei ollut tolppia, joten yhteydenpito oli hiukan haastellista. No, minä tein siinä sitten pienen ylimääräisen kolmen kilometrin pikalenkin, mutta lopulta päädyimme samaan paikkaan. Nou problem.

Laitoin oman telttani niemen toiselle rannalle, syötiin sitten iltapalaa ja hetken rupattelun jälkeen  käytiinkin nukkumaan.

Järvi vuorten ympäröimänä oli kyllä todella kaunis ja varmasti kun kesä saapuu, sekä kaikki lehtipuut ovat myös täydessä komeudessaan, niin on kyllä upea paikka.

Sunnuntaina sitten palattiin takaisin Ayriin, ja minä lähdin junalla Edinburghiin. Oli kyllä aika haikeaa lähteä pois tuttujen luota, tämmöisen upean kahden viikon reissun jälkeen. Toki lohdutti ajatus siitä, että kotona sitten odottaa oma perhe ja kyllä siskoa perheineen näkee taas, kun sen aika koittaa.

Edinburgh

Edinburghiin palaaminen tuntui vähän kuin olisi puoliksi kotona. Samanlainen tunne, kun on ensin matkustanut keski-Euroopassa viikon tai pari, ja sitten kotimatkalla kun tulee Ruotsiin, on melkein kuin kotiin olisi tullut. Hassua. Jotenkin se varmaan nyt liittyi siihen, että täältä reissu alkoi ja täällä viimeksi oltiin Kirsin ja Emman kanssa. Majoituin omaan huoneistoon (!), maksoi tarjouksessa (muistaakseni -70%) joku 80 euroa ja sisälsi kaksi makuuhuonetta, kylpyhuone ja iso olohuone-keittiö. Aivan keskellä vanhaa kaupunkia.  Kyllä kelpasi siinä iltaa istuskella, katsella Spiderman 2 leffaa, sekä ihastella hienoa katto-maisemaa.


Kävin vielä syömässä oikein maittavan pizzan iltapalaksi vieressä olevassa Italialaisessa ravintolassa. Nuorisoa oli taas liikkeellä melkoinen määrä, ja kaikilla niin hauskaa. Hyväntuulista jutustelua näytti riittävän. 

Kylläpäs tuli muuten nälkä kun tämän kuvan tänne latasin. Saakohan tuollaista, edes sinnepäin olevaa mistään täältä Hämeenlinnasta. Epäilen...

Mutta siis, näin päättyi minun kahden viikon Skotlannin retkeni. Seuraavana aamuna oli lento koti Suomeen, ja Turun kohdalla olikin maa sitten valkoisena lumesta. Heh heh, takaisin todellisuuteen.

Kaiken kaikkiaan oli kyllä tosi hieno reissu. Paljon tuli taas nähtyä ja paljon oli mukavaa yhdessä oloa ihanien ihmisten kanssa. Vähän tämän reissun jälkeen olen miettinyt, että niinköhän sitä oikeasti minä haluan yksin vielä tehdä pitkiä reissuja tulevaisuudessa. Tämmöisiä sitä olen haaveillut, mutta toisaalta, lähes tulkoon aina kun miettii tekemien reissujen kohokohtia, liittyvät ne johonkin ystävien kanssa tehtyihin asioihin tai koettuihin kommelluksiin. Eli olenkohan sittenkään niin "erakko" kuin kuvittelen olevani. No, aika sen sitten näyttää. Joka tapauksessa, Skotlanti oli hieno maa ja sinne kyllä pitää vielä tulla uudestaan. Paljon jäi vielä nähtävää, Skyen saari, Pohjois-Skotlanti, pitkä kahden viikon erämaa-vaellus jne.

Sitä odotellessa... :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista.